SF-Caravan Turku ry
Suomen vanhin karavaanariyhdistys
SF-Caravan Turku ry
Suomen vanhin karavaanariyhdistys
Kirjoittanut Ilpo Tolvas
Turun matkailuvaunuyhdistys SF-Caravan r.y. täytti viisitoista vuotta ja juhli tapahtumaa Tarvasjoella 8.-10.6 1984. Tämän päivän karavaanarille, joka tietenkin tuntee käsitteen SF-Caravan ja saattaa jopa olla perillä siitä, että kuuluu jäsenenä yhteisöön nimeltä SF-Caravan Turku r.y. tuollainen nimi – matkailuvaunuyhdistys – taitaa olla hieman outo. Paljon on sen jälkeen ehtinyt tapahtua, muutakin kuin yhdistyksen nimen vaihtuminen. Kun vielä 1980-luvulla vaununomistajan elämään kuului olennaisesti matkailu sen eri muodoissa, ei vielä oikein osattu ajatella, että tänään on lähes jokaisella jäsenyhdistyksellä niin kutsuttuja omia alueita kuten myös sopimussellaisia. Vaunut pysyvät nykyisin yhä enenevässä määrin läpi vuoden paikoillaan näillä alueilla ja niillä liikutaan korkeintaan loma-aikoina.
Kuten jo totesin, ajat ovat muuttuneet. Aloittaessamme karavaanariuran muutamaa vuotta ennen tuota juhlaviikonloppua, oli siis itsestään selvää, että kun matkailuvaunu oli hankittu piti sillä myös liikkua. Yksi tapa oli osallistua yhdistyksen järjestämille erilaisille treffeille. Mekin teimme niin. Lauantaina 19. syyskuuta 1982 vedimme ensimmäisen kerran silloisen vaunumme, Solifer Artic neljäviitosen Valasrannalle, missä sinä viikonloppuna oli Turun yhdistyksen järjestämät syystreffit. Satoi, olimme liikkeellä useimpien tultua jo edellisenä iltana ja kaikki paikat olivat täynnä. Mutta ei hätää, paljon puhuttua karavaanihenkeä löytyi riittävästi auttamaan viime hetken tulijoitakin. Meidät ohjattiin ohi tanssilavan ja kauniiden rantapaikkojen aivan sinne perälle, mistä huviloita alueesta erottava aita alkoi. Oikealla puolella oli hiekkatöyräs, jonne Solifer noin viiden miehen voimalla itse asiassa lähes heitettiin. Siinä sitten kökötimme, vaunu hieman heilahteli illan mittaan, hiekkaan kun oli vaikea saada jalkoja tukevasti sijoitettua. Ohjelmaakin tällä sateisella treffillä varmaan oli, tosin en enää siitä paljoa muista. Sitäkin paremmin muistan lähtöyrityksemme sunnuntaina kun alkoi jo olla kiire Turun päivän konserttiin. Niitä edellisen päivän kovasti karavaanihenkisiä ja avuliaita viittä voimamiestä ei näkynyt missään, vetoautonamme ollut pikku-Volvo kieltäytyi nousemasta sille hiekkatöyräälle emmekä käsivoimin jaksaneet sitä vaunua tiellekään vetää. Jotenkin siitä sentään selvittiin, päästiin kotiin ja päätettiin, että tämäntapaisissa tilaisuuksissa ei meitä enää nähdä.
Takaisin siihen 15-vuotisjuhlaan. Tuosta ylläolevasta vakaasta päätöksestä huolimatta ei kestänyt kauankaan, ennenkuin olimme taas molemmat innokkaasti mukana kun Turun yhdistys järjesti karavaanitapahtumia. 15-vuotisjuhlissa meillä oli jo uusi vaunu, Kabe Briljant, joka sitten jäikin viimeiseksi vaunuksi ennen matkailuautoon siirtymistä mikä tapahtui viisi vuotta myöhemmin. Juhlien ohjelma oli muistikuvieni mukaan ihan onnistunut; eräs merkittävä tapahtuma oli yhdistyksen uuden lipun vihkiminen, minkä suoritti karavaanari nro 241, rovasti Unto Tolvas, joka sattui olemaan isäni ja eräs osasyy siihen, että minustakin sitten tuli karavaanari.
Muutama sana yhdistyksen alkuvaiheista. Kesäkuun 15. päivänä 1969 päättivät Salon Vuohensaareen kokoontuneet 27 perhettä yksimielisesti perustaa SF-Caravan r.y. Turun piirin ja johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Henry Eklund. Nimi on myöhemmin muuttunut useaan otteeseen: Matkailuvaunuliitto SF-Caravan vahvisti yhdistyksen ensimmäiseksi nimeksi SF-Caravan Turun kerho, sittemmin siitä tuli SF-Caravan Turun yhdistys r.y. ja vuodesta 1976 tuo alussa mainittu Turun matkailuvaunuyhdistys SF-Caravan r.y. Nykyäänhän virallinen nimi on SF-Caravan Turku r.y.
Ote 15-vuotisjuhlan tervehdyspuheesta, jonka piti yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Rainer Matola:
Turun matkailuvaunuyhdistys on Matkailuvaunuliiton yhdistyksistä vanhin ja kooltaan kolmanneksi suurin Helsingin ja Pirkanmaan yhdistysten jälkeen.
Kun viime syksynä johtokunta teki päätöksen tämän tapahtuman pitämisestä oli silloin ajatus, että mitään juhlaa ei järjestetä vaan kokoonnutaan yhteen 15-vuotisen toiminnan merkeissä ja juodaan vaikka kahvit kuten onkin tapahtunut. Kun kuitenkin tähän samaan aikaan on saatu aikaan yhdistykselle oma lippu, niin päätimme järjestää tämän tapahtuman yhteyteen tämän lipun naulaus- ja vihkimistilaisuus.
Tämä tilaisuus juhlistaa tätä tapahtumaa ja jättää yhdistyksen historiaan merkinnän tästä aikaansaannoksesta 15 vuoden toiminnan jälkeen. Nyt kuitenkin tällä viikolla tarkemmin 4.6. on Turun kaupunginvaltuusto tehnyt päätöksen n.s. Nuhjalan alueen vuokraamisesta yhdisyksemme käyttöön. Tämä jo kymmenen vuotta vireillä ollut asia on näin saanut toivomamme myönteisen ratkaisun. Vaikka tehty päätös ei olekaan aivan sellainen kuin olimme sen toivoneet olevan, on se kuitenkin varsin merkittävä yhdistyksen tulevalle toiminnalle. Nämä kaksi asiaa ovat varmasti sellaiset yhdistyksen historiassa, jotka jäävät tulevaisuudessa muistuttamaan tämän tapahtuman merkittävyydestä.
Kuten Matolan puheesta heti alkuun kävi ilmi, pidettiin Turun yhdistystä selvästi vanhimpana silloisen Matkailuvaunuliiton, nykyisen SF-Caravanin jäsenyhdistyksistä. Vaikka Helsinki onkin kovasti tahtonut tämän kunnian meiltä viedä, muistan hyvinkin selvästi lukeneeni eräässä liiton vanhassa lehdessä monivuotisen puheenjohtajan ja nykyisen kunniapuheenjohtajan Börje Tengströmin kirjoituksen SF-Caravan Turun kerhon perustamisesta missä hän myös kehottaa Helsinkiä ja Pirkanmaata noudattamaan esimerkkiä. Mielenkiintoista muuten, ettei tuokaan kirjoitus ole estänyt pääkaupunkilaisia karavaanariystäviä väittämästä, että heidän yhdistyksensä alkusanat kyllä lausuttiin paljon aikaisemmin ja että yhdistys silloin myös perustettiin – vaikka rekisteröintiasiakirjojenkin mukaan tuo tapahtui vasta huomattavasti myöhemmin. Oli nyt miten oli; tästä kiisteltiin ihan tarpeeksi mm. yhdistyksen 25-vuotisjuhlien yhteydessä, joten ei nyt heitetä enempää öljyä liekkeihin vaan ollaan tyytyväisiä siihen, että tiedämme itse parhaiten, miten sen asian kanssa oikein on.
Tärkeämpää tässä avajaispuheessa oli toteamus että lopultakin oltiin saatu aikaan sopimus kaupungin kanssa Vehmaan Nuhjalan alueen vuokraamisesta. Useimmille mukanaolijoilla asia tuli varmaan yllätyksenä; omia mielikuviani en enää jaksa muistaa. Seuranneiden vuosien aikana yhdistyksen johtokunta käsitteli oman alueen rakentamista jokseenkin jokaisessa kokouksessaan, ja siksi tärkeästä toiminnan muodosta onkin kyse, että se ansaitsee aivan oman lukunsa tässä tarinassa.
Kesäniemi
Nuhjalan alue, jonka vuokraamisesta Turun yhdistyksen käyttöön siis tehtiin mainittu päätös juhlavuonna 1984, on tänään paljon tutumpi nimellä Kesäniemi. Alueen kunnostaminen karavaanitoimintaa varten on vaatinut a.o. puuhahenkilöiltä uskomattoman paljon työtä kuluneiden vuosien aikana; työtä, joka ei vieläkään ole päättynyt. Monet ovat ne yhdistyksen jäsenet, joita tänään saamme kiittää siitä, että meillä on on paikka, joka on jopa kelpuutettu caravanhuippujen joukkoon, yhdeksi SF-Caravanin jäsenyhdistysten valioalueista. Unohtaa ei voi myöskään, että jo alueen rakentaminen on vaatinut myös huomattavaa taloudellista panostusta, puhumattakaan siitä, että Kesäniemi on tänään virallisestikin yhdistyksen omaisuutta aikanaan Turun kaupungin kanssa tehdyn kaupan jälkeen.
Vuosi 1985 oli ensimmäinen vuosi, jolloin Nuhjalan kunnostamisesta löytyy merkintöjä Turun yhdistyksen vuosikertomuksessa. Oli perustettu n.s. Nuhjalatoimikunta, jonka vetäjinä toimivat Seppo Rannikko ja Taisto Lehtilä. Lainaan vuosikertomusta:
Toimikunta on järjestänyt useita suurtalkoita Nuhjalan alueella ulkopuolisten koneitten avulla ja jatkuvilla omin voimin tehdyillä talkoilla on rakennettu 40-50 vaunupaikkaa ja niihin liittyvä tiestö. Erittäin hyvää juomavettä antava porakaivo on 100 metriä syvä ja antaa noin 200 litraa vettä tunnissa. Myös jätehuolto alueella on kunnossa ja syksyllä valmistui uusi 3-paikkainen vessa. Sähköistys seuraa täysin muun rakentamisen etenemistä. Nuhjalan alueella on vapaa-ajan viettoon aurattu luistinrata ja lapsille hoijakka sekä keinut ja pulkkamäki. Vapaamuotoisen seurustelun lisäksi Nuhjalan Emännät järjestivät ohjelmalliset Pikkujoulut.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi mainita, ettei alueella Turun yhdisyksen jäseniltä tuolloin vielä toistaiseksi peritty leirintä- eikä seisontamaksuja.
Seuraavan vuoden eli 1986 toimintakertomuksessa mainitaan jo Nuhjala-toimikunnan kokoonpano: Pj. Taisto Lehtilä, jäsenet Timo Jansson, Kalevi Lampisuo, Voitto Lehtonen, Seppo Linnamo, Veijo Sipari ja Heikki Wallin. Salaojitus oli pantu alkuun, vaunupaikkoja lisätty ja rakennettu alueelle sauna, grillikatos ja traktorivaja. Toimikunta oli myös järjestänyt kaksi tiedotustilaisuutta, toisen Vehmaan kunnan virkamiehille, toisen tiehoitokunnalle jonka kanssa sovittiin tiehoitomaksuista. Yhdistyksen jäsenillä oli tilaisuus tutustua alueeseen n.k. Nuhjalapäivänä, lauantaina 24. toukokuuta 1986, jolloin merkintöjeni mukaan olimme itsekin ensi kertaa paikalla, missä sittemmin on vietetty monet viikonloput.
Vuonna 1987 oli toimikunnan kokoonpano sama, mutta alueen nimi oli muuttunut Kesäniemitoimikunnaksi. Kokouksia ei toimikunta kertomansa mukaan juuri ehtinyt pitää, mutta sitä enemmän se sai aikaan. Kunnostettiin uimaranta, rakennettiin laituri ja tanssilava, tehtiin ojitustöitä ja lisää teitä, sähkötauluja ja pistokkeita, järjestettiin pikkujoulu, uudenvuoden vastaanotto sekä juhannustapaaminen monien talkooviikonloppujen ohella eli vilkasta oli jo silloin.
Seuraavien vuosien aikana Kesäniemi kehittyi edelleen. Toimikunnissa mukana olleiden ja Kesäniemen kehittämiseen myötävaikuttaneiden nimilista on pitkä ja kattava; tyydyn tässä mainitsemaan vain joukon toimikunnan ansiokkaita puheenjohtajia: Seppo Rannikko, Taisto Lehtilä, Veijo Sipari, Timo Jansson, Erkki Ojanperä, Jouko Honkanen, Matti Haapolahti, Peter Jansén, Matti Puustinen ja Seppo Suro.
Vuoden 1990 vuosikertomuksessa todetaan, että Timo Janssonin johtama Kesäniemitoimikunta kokoontui peräti 11 kertaa ja järjesti useita talkootilaisuuksia. Huhtikuussa purettiin venekatos Turusta ja kuljetettiin Kesäniemeen paviljonkitarpeiksi. Toimistorakennuksen kattoa korjattiin ja rakennettiin siihen katos, tanssilava siirrettiin niitylle johtavan tien varteen ja uuden paviljongin perustan kaivaminen pääsi alkuun. Lisäksi perustettiin ohjelmaryhmä (Leena Erkkilä, Sirkka Haapasalo, Pirkko Jansson, Helena Savola ja Aila Suro), joka vastasi monista jo perinteiksi muodostuneista tapahtumista alueella. Osanottajamäärä kaikissa tapahtumissa oli huomattava, kausipaikkoja myytiin yli 100 ja yöpymisvuorokausia oli kaikkiaan 5600. Kesäniemi oli löytänyt oman paikkansa Turun yhdistyksen toiminnassa.
Seuraavan vuoden toukokuussa alkoi mainitun paviljongin rakentaminen, ja marraskuisen silakkariehan yhteydessä kokeiltiin ensi kerran sen toimivuutta tanssipaikkana. (Tuo mainittu ”silakkatreffi”, nykyisin lokakuun puolivälissä, on meille ollut se viikonloppu, jolloin oma karavaanikautemme päättyy, sen jälkeen on matkailuautomme viety talvisäilöön ja otettu taas uudestaan esille viimeistään Caravan Show-tapahtumassa huhtikuussa). Paviljonki valmistui lopullisesti toukokuussa 1992 ja sai nimikilpailun tuloksena nimekseen ”Lystiliiteri”. Ehdottaja oli Helmi Ojanperä. Vuoden aikana salaojitettiin n.k. etuniitty ja poistettiin puiden kantoja sekä suurimpia kiviä, ruopattiin veneväylä ja rakennettiin uusi laituri, jonka kustannuksiin osallistuivat myös venepaikklojen haltijat. Tienparannusta harjoitettiin yhdessä paikallisten maanviljelijöiden kanssa.
Pari vuotta myöhemmin käynnistyi alueella n.s. EKO-WC -projekti yhteistyössä SF-Caravanin leirintätoimikunnan kanssa. Projektin lopullisesta toimivuudesta ei taida vielä nytkään olla aivan täyttä yksimielisyyttä; varsin monia vaikeuksia kohdattiin jo rakentamisvaiheessa ja laitteistoa kokeiltaessa. Mieleen tulee etsimättä Turun kaupungin kohta valtakunnan kuulu kompostointilaitos, joka ei tätä kirjoittaessani ole vieläkään toimintakykyinen huolimatta siihen upotetuista ja alkuperäisen talousarvion ylittäneistä kymmenistä miljoonista; Kesäniemen ekovessa ei onneksi ylittänyt budjettiaan aivan samassa suhteessa… Käyttökuntoon se saatiin alkukesästä 1995 ja viime vuoden syksynä se muuttui sitten nykyaikaiseksi ”vesivessaksi” Ekoprojektin ansiokkaana vetäjänä ja toteuttajana toimi muuten Kauko Tammi.
Tänään Kesäniemeen saapuva vieras saa monien muiden tällaiselle leirintäalueelle elimellisesti kuuluvien asioiden ohella käyttää hyväkseen tuliterän saunan ja aikaisemmin valmistuneen talousrakennuksen palveluja. Rakennus sijaitsee alhaalla lasten leikkikentän vieressä, minne muutamaa vuotta aikaisemmin tuotiin kuusi varsin epämääräisen näköistä keltaista parakkia, jotka Kesäniemi oli saanut lahjoituksena. Kevätkokouksessa vuonna 1996 puheenjohtaja Pentti Groth kertoi lahjoituksesta ja totesi, että mainituista parakeista on tarkoitus tehdä uusi talousrakennus, jonne rakennetaan mm. suihku-, astianpesu-, pyykinpesu- y.m. tilat sekä toimisto, kioski ja muuta harrastustilaa.
Parin seuraavan vuoden aikana seurasin joka kerta Kesäniemessä käydessäni, miten työt edistyivät, vaikka en itse mitenkään niihin voinutkaan myötävaikuttaa, vieras kun olin. Valmista olisi tuskin tullut, elleivät etenkin karavaanarit Reijo Isoherranen ja Alpo Keskinen olisi uhranneet melkoisesti aikaansa, taitoaan ja työpanostaan. Nykyisellään tämä talousrakennus kyllä kestää vertailun monen muun vastaavanlaisen kanssa. Kesäniemi alkaa monessa suhteessa olla nyt se huippupaikka, millaiseksi alue on korotettukin; Turun yhdistyksen jäsenten kannattaisi tutustua omaan alueeseensa. Omat kokemuksemme vuosien vierailuista ovat olleet voittopuolisesti positiivisia niin Kesäniemen kuin sen vakioasukkaidenkin suhteen. Itse asiassa olemme nyt päässeet niin pitkälle, että meillä on jo usean vuoden ajan ollut kausipaikka.
Uusi kerhohuone
Kesäniemen ohella on toinen merkittävä ja aikanaan huomattavia taloudellisia uhrauksia vaatinut asia kuluneen puolentoista vuosikymmenen aikana ollut uuden kerhohuoneiston hankinta. Käsityöläiskadulla sijainnut Unto Kaaroksen omistama pieni puutalohuoneisto, jossa yhdistyksen johtokunta ja eri toimikunnat olivat useiden vuosien ajan pitäneet kokouksiaan, jouduttiin jättämään, koska rakennus oli purku-uhan alla. Uusien tilojen saaminen yhdistyksen käyttöön alkoi näin ollen olla erittäin kiireellinen asia.
Raimo Malmivaara, yhdistyksen edustaja liittohallituksessa, oli toimittanut Turun Matkailuvaunuyhdistys SF-Caravanin syyskokoukselle, joka pidettiin Maarian VPK:n talolla torstaina 26. lokakuuta 1989, seuraavan kirjeen:
Esitän myönnettäväksi johtokunnalle valtuudet hankkia yhdistykselle kerhohuoneisto sopivaksi katsomastaan paikasta noin 350.000,- markan hintaan saakka.
Lisäksi esitän velvoitettavaksi johtokunta neuvottelemaan Rakennus-Ruola OY:n omistaman Linnankatu 49:ssä sijaitsevan kerhohuoneiston hankinnasta yhdistykselle.
Turussa 25. lokakuuta 1988 (kirjoitusvirhe?)
Raimo Malmivaara
Jäsen n:o 8679
Mukana olivat Asunto Oy Linnanrinteen isännöitsijätodistus ja yhtiöjärjestys, kerhohuoneen pohjapiirros, kirjanpidosta tuloslaskelma ja tase sekä lista kunnossapitoon, hoitoon ja huoltoon käytetyistä varoista.
Yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Rainer Matola selvitti kokouksen osanottajille nykyisen tilanteen, eli että rakennus, missä toimisto oli sijainnut, tultaisiin purkamaan ja yhdistys jäisi ilman toimistotiloja. Syyskokous päätti valtuuttaa johtokunnan ostamaan yhdistykselle kerhohuoneiston 350.000,- markan hintaan asti.
Näin oli päästy asiassa eteenpäin, ja mainittu Linnankadun kerhohuoneisto siirtyi aikanaan Turun yhdistyksen omistukseen, mikä on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ratkaisuksi. Varsin harvoilla SF-Caravanin jäsenyhdistyksillä on käytettävissään tällainen kerhohuoneisto, jota voidaan – paljolti kiitos saunatilojen – myös vuokrata ulkopuolisille oman käyttötarpeen ohella. Asia erikseen on, että vuosien varrella on silloin tällöin ollut pieniä ongelmia tilojen suhteen, kun vuokraajat eivät aina ole oikein ymmärtäneet, miten niitä olisi pitänyt hoitaa.
Kerhohuoneiston hankkiminen yhdistyksen omin varoin oli tietysti mahdotonta, joten jouduttiin turvauttumaan pankkilainaan. Sen maksamiseksi korotettiin yhdistyksen jäsenmaksu 100 markkaan, mikä aikanaan herätti aikamoista keskustelua asiasta päättäneessä syyskokouksessa. Laina saatiin näin kuitenkin kuoletettua nopeammin kuin muuten olisi tapahtunut, ja jäsenmaksua voitiin taas alentaa, mikä alunperin oli ollut tarkoituskin.
Vuosien mittaan on saatu todeta, että tämä aikanaan tehty hankinta on ollut paikallaan. Yhdistyksen johtokunta ja eri toimikunnat ovat voineet pitää kokouksiaan asiallisessa ympäristössä, kerhohuoneisto on tarjonnut hyvät tilat myös erilaisille pikkujuhlille ja tapahtumille, jollaisista itse muistan hyvin esimerkiksi vuoden 1993 PM-päivien yhteydessä eri pohjoismaiden karavaanijärjestöjen virallisille edustajille tarjotun iltapalatuokion.
Pohjoismaiset päivät 4. – 10.7.1993
Varsin vaativa tehtävä Turun yhdistykselle oli järjestää Nordiska Caravan-dagar eli Pohjoismaiset päivät. Kyseessä on kansainvälinen tapahtuma, jonka toteuttaminen osuu SF-Caravanin eli käytännössä jonkin jäsenyhdistyksen kohdalle joka neljäs vuosi. Muut järjestävät liitot ovat Caravan Club of Sweden (Ruotsi), Norsk Caravan Club (Norja), Dansk Camping Union (Tanska) sekä Dansk Caravan Klub (Tanska). Edellisen kerran olimme vuorossa 1989, ja päivät toteutettiin silloin Ähtärissä.. Uutta tapahtumaa ruvettiin valmistelemaan hyvissä ajoin jo runsaat pari vuotta aikaisemmin; ensimmäinen kokous päivien tiimoilta pidettiin yhdistyksen kerhohuoneessa maanantaina 10. helmikuuta 1992, mukana SF-Caravanin kotimaan matkailutoimikunnasta Matti Eklund, Turun yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Groth ja tämän kirjoittaja, jolle tämä tehtävä liiton silloisena varapuheenjohtajana ja kansainvälisen toiminnan vastuuhenkilönä lankesi ikäänkuin luonnostaan, olkoonkin että kokemukseni PM-päivistä vielä silloin rajoittuivat osallistumiseen Dansk Caravan Klubin edellisenä vuonna järjestämille päiville Roskildessa.
Aivan alkutekijöissään eivät suunnitelmat toki tuota ensimmäistä kokousta pidettäessä enää olleet. Pitopaikkaa oli aikaisemmin etsitty muualtakin. mm. Porista, mutta päädytty sittenkin Turkuun. Alkuun oli järjestelyissä mukana myös Turku-halli eli silloinenTyphoon, mutta lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli sittenkin Messukeskus kenttineen ja pysäköintialueineen. Idea oli Pentti Grothin, joka pystyi varsin vakuuttavasti todistamaan, että Turun yhdistys kyllä osaa tällaiset päivät järjestää ja saa liikkeelle tarvittavan määrän toimihenkilöitä.
Leiripäälliköiksi valittiin monipuolisen kokemuksen omaavat karavaanarit Jari Osa ja Tero Laaksonen; näin monta vuotta jälkikäteen on ilo todeta, että kumpikin otti tehtävän erittäin vakavasti uhraten melkoisen määrän aikaansa eri yksityiskohtien hiomiseen. Ilman heitä olisivat järjestelyt jo ennakkoon olleet huomattavasti hankalampia, ja itse päivien läpivienti varmaan mahdotontakin. Varsinaisessa järjestelytoimikunnassa olivat mukana Osan ja Laaksosen lisäksi myös yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Groth ja minä sekä satunnaisesti myös Matti Eklund liiton edustajana. Kokouksia, joista tehtiin erilliset muistiot, pidettiin 10.2.92 – 5.5.93 välisenä aikana kaikkiaan 16, ja käsiteltyjä asioita oli huomattavan paljon.
Päiville yritettiin tietenkin saada mahdollisimman suuri määrä osallistujia, ja siinä tarkoituksessa yritettiin kaikkea mahdollista. Kaikille yhdistyksille lähetettiin tiedote, josta samalla kävi ilmi, millaista ohjelmaa tuolle viikolle oli suunniteltu. Ilmoittautumisia tulikin tasaiseen tahtiin, tosin ei aivan niin suurta määrää kuin toivottiin huolimatta siitä, että ilmoittautumisaikaakin pidennettiin. Kaikki niin koti- kuin ulkomaisetkin osanottajat saivat muutamaa viikkoa ennen päivien alkua seuraavan kirjeen, joka sisälsi tavanomaiset käytännön ohjeet:
TERVETULOA 30. POHJOISMAISILLE PÄIVILLE TURKUUN!
Kiitos ilmoittautumisestasi Turun Pohjoismaisille päiville, joita nyt vietetään 30. kerran. Paikkana on, kuten tiedät, Turun Messukeskuksen alue, joka löytyy Turun kaupungin kartalta (mukana tässä kirjeessä) vasemmasta laidasta. Viitoitus eri teillä kertoo tullessasi, miten Messukeskukseen ajetaan, mukana seuraava merkki puolestaan, mille alueelle Sinut on sijoitettu. Muistanet myös, että ne, jotka haluavat asua vierekkäin tuon viikon ajan, ajavat sisään yhdessä.
Tässä kirjeessä on myöskin pyöreä tarra, joka Sinun tulee kiinnittää autosi tuulilasiin, alas oikealle. Ilman tätä tunnusta ei autolla liikkuminen messualueella ole mahdollista.
Päivien tarkan ohjelman ja selostuksen alueen palveluista saat tullessasi paikalle. Samalla saat myös riittävän määrän rintamukseen kiinnitettäviä tunnuksia, jotka takaavat Sinulle ja mukanasi seuraaville vapaan liikkumisen Messukeskuksessa.
Kaikkiin PM-päiviä koskeviin tiedusteluihin ja kyselyihin saat vastauksen päivien toimistossa, joka sijaitsee Messukeskuksen ala-aulassa. Toimisto on avoinna päivittäin maanantaista 5.7. alkaen klo 08.30-18.00. Päivittäiset kuulutukset klo 09.00 ja 16.00 kertovat, mitä kulloinkin tapahtuu, ja samat tiedot löytyvät myös ilmoitustauluilta. Ennen päivien alkua vastaa kyselyihin SF-Caravanin toimistossa Anne Nieminen, puh. 917-6171 777.
Avajaisiin tiistaina 6.7. klo 12.00 toivomme kaikkien suomalaisten osallistujien pukeutuvan samalla tavalla; sininen SFC-paita, valkoiset housut tai hame, sukat ja kengät. Yhtenäinen asu tekee avajaismarssistamme näyttävän tapahtuman!
Tervetuloa PM-päiville Turkuun. Tehkäämme niistä viikko, joka muistetaan vielä kauan jälkeenkinpäin!
Turussa 15.6.1993
Järjestelytoimikunnan puolesta
Ilpo Tolvas, pj
Kuten aina, kun jotain järjestetään ja varsinkin kun se tehdään näissä meidän omissa joskus vähän ahtailta tuntuvissa karavaaniympyröissämme, löytyy niin moittijaa kuin kiittäjääkin. En väitä, että näiden PM-päivien puitteissa kaikki olisi mennyt aivan kohdalleen, tapahtui paljon sellaista mikä suuremmalla kokemuksella ja osin paremmalla onnellakin olisi ollut vältettävissä. Vieläkään en kuitenkaan ymmärrä, miksi on niin vaikeaa esittää mahdollisia moitteita suoraan asianosaisille vaan vasta jälkikäteen ja silloinkin usein nimimerkin takaa. Samaa olen toki kohdannut myöhemminkin ja juuri Pohjoismaisten päivien yhteydessä. Suurimmat valituksen aiheet ovat oman jäsenistömme kohdalla lähes aina olleet siinä ettei ole järjestetty tarpeeksi paljon suomenkielisiä käännöksiä, kun on kokoonnuttu muissa Pohjoismaissa. Omasta puolestani yritin kyllä parhaani koko sen ajan, kun olin mukana hoitamassa SF-Caravanin pohjoismaisia kontakteja; todisteena vieläkin disketit, joissa esimerkiksi Harstadin ja Selbun tapahtumien ohjelma- y.m. tekstit löytyvät suomeksi käännettyinä. Siihen meni muuten monen monituista iltaa; norjankieli – tanskasta puhumattakaan – kun ei aina aukea niin helposti kuin kuvittelisi.
Omituista muuten että ihan samaa – siis kielitaidon ja käännmösten vähäisyyttä – valitellaan muissa Pohjoismaissa kun päivät on pidetty Suomessa. Ei kuitenkaan ihan aina, seuraavassa pari mielipidettä Turun päivien tiimoilta:
Otsikolla ”Mukavaa kanssakäymistä” kirjoittaa Bjørn Wich Norsk Caravan Clubin ”Caravan” -lehdessä (nro 4/1993) m.m. seuraavaa:
Runsaat 400 vaunua löysi tiensä kesän pohjoismaiselle karavaanitreffille Turussa, Suomessa – järjestyksessä 30. kerran.
Kaiken kaikkiaan erittäin viihtyisä treffi. Aurinkoa, sadetta ja paljon tuulta Turussa oli, mutta silti tämä lomaviikko
oli säittensä suhteen paras heinäkuinen viikko Skandinaviassa. Juhlatreffi avattiin perinteiseen tapaan lipunnostolla ja puheilla,
jollaisen piti mm. Pohjoismaisen karavaanineuvoston presidentti Torgeir Strømmen, joka myös on NCC:n puheenjohtaja. Turun kaupunginjohtaja
toivotti kaikki osanottajat tervetuleiksi.
Suomalaiset järjestäjät olivat tehneet hienoa työtä sekä ennen treffiä että sen aikana. Suurella kentällä Messukeskuksen ja ison
jäähallin vieressä oli tilaa pitkälti yli 1 000 vaunulle. Sai valita halusiko olla j oko asfalttikentällä tai sitten ruohikolla.
Treffin pääohjelmaan kuului pohjoismainen carambamestaruuskilpailu, leikkejä lapsille sekä sosiaalista yhdessäoloa. Lasten urheiluissa
ja leikeissä 60 m juoksuineen, pituushyppyineen ja jalkapalloineen oli monta voittajaa, ja voitonjuhlien palkintojenjaon ai- kaan tunsivat
kaikki itsensä mestareiksi.
Suomalaiset olivat myös laatineet taitoajoradan jolla saattoi suorittaa sikäläisen taitomerkin. Yli 20 norjalaista selvisi tästä.
Pitkät pöydät kortteleissa ja pääkadulla olivat kuten tavallista osa sosiaalista kanssakäymistä. Kaikkia halukkaat saivat kokeilla
autonkäsittely- tai pikemminkin ”auton pyörittely” taitoaan. Saaristoristeilyjä Turun ympäristöön oli myös tarjolla ja monet osallistuivat
näille hienoille retkille. Ilmaiset bussimatkat Raisioon, esikaupunkiin Turun ulkopuolella sekä retket Muumimaahan tekivät osaltaan
oleskelun kiinnostavaksi.
Kerstin Berglund kirjoittaa puolestaan Caravan Club of Swedenin Caravan-bladet’ issa (nro 5/1993) ruotsalaisvieraiden tunnelmista:
Viihtyisän Seawind-lautalla suoritetun merimatkan jälkeen Tukholman saariston halki saavuimme Turkuun lauantaina iltapäivällä.
Kyltit PM-päivistä olivat vastassa jo laiturilla ja yöpymismahdollisuus oli järjestetty P-paikalle Typhoon-hallin ulko- puolella.
Ajo lopulliselle sijaintialueelle alkoi sunnuntaiaamuna ja yhteensä meitä oli yli 500 yhdistelmää kaikista Pohjoismaista.
Sitäpaitsi viisi vaunua Eestistä. Aurinko paistoi ja tuuli oli heikkoa juuri silloin. Muuten ainoa päivä, jolloin ei ollut myrskyä.
Meille sunnuntain aikana saapuneille oli maanantai sight-seeingia: Turun linna, kirkko, Luostarinmäki ym. Ilta alkoi ruotsalaisten
informaatiokokoontumisella. Erinäisiä vihjeitä nähtävyyksistä annettiin ja Caramba-ajajat esiteltiin.
Niin tuuli kuin tunnelmatkin olivat huipussaan tiistain juhlallisissa avajaisissa. Norjan Torgeir Strømmen julisti 30. PM-päivät
avatuiksi ja kaikki liput nousivat salkoihin. Raisio, kauppakeskus noin 10 km Messuhallista tarjosi ilmaisen meno-paluubussimatkan.
Muutoin oli ympäristössä mahdollisuus tutustua valtaisaan Typhoon- halliin, jossa urheilu- ja rocktapahtumat vuorottelevat.
Sopivan pituisen polkupyörämatkan jälkeen Turun keskustaan fantastisine t oreineen ja kauppahalleineen oli pub suosittu kohtauspaikka.
Sieltä saattoi myös ostaa ”Makkaraa”.
Useat osanottajat tekivät hauskan retken höyrylaiva Ukko-Pekalla, joka pysähtyi myös Naantalissa, Muumipeikkojen kotipaikassa.
Pohjoismainen ilta yksinkertaisine maitten välisine kilpailuineen ja suurenmoisine esityksineen kului tavanomaiseen tapaan leppoisassa hengessä.
Torstai päättyi pitkään hernesoppapöytään tuulen suojassa omassa korttelissamme, missä tarinat myöhemmin illalla seurasivat toistaan
(länsirannikko vastaan Värmlanti).
Rallin päättyessä jatkoi kukin lomamatkaansa omaan tahtiin tuhansien järvien maan halki. Ensi kesänä tapaamme Ruotsisssa, Värmlannin Ransäterissä!
Pohjoismaisesta carambamestaruuskilpailusta toteaa Mats Calpén samassa lehdessä kilpailuselostuksensa jälkeen, että kilpailu
vietiin läpi erittäin hyvissä olosuhteissa ja että se herätti suurta mielenkiintoa yleisön keskuudessa. Kilpailun johtaja ja päätuomari
oli Harri Lassila SF, ruotsalaisia ratatuomareita olivat Roland Lindström KLM, Lars Sundström E, jotka kaikki tekivät hienoa työtä.
Tässä vaiheessa, kun seuraavatkin PM-päivät Suomessa on jo pidetty (Vaasa 1997) lienee enää turha muistella kaikkea sitä,
mitä tuolloin sattui. Oli tyytymättömiä osanottajia, mutta myös tyytyväisiä, kaikista Pohjoismaista.
Kokemuksena nämä päivät olivat kuitenkin ainutlaatuiset ainakin minulle, jonka käsitykset tällaisista järjestelyistä olivat,
kuten jo totesin, tuolloin vielä varsin vaatimattomat.
Kaikenlaisia tapahtumia
Karavaanarit harrastavat monenlaisia asioita. Erityisen suosion saivat jo toiminnan alkuaikoina erilaiset ”treffit”,
joiden tarkoituksena oli hankkia yhdistyksille rahaa, jäsenmaksujen ohella lähes ainoa tapa. Oli siis kovasti suotavaa,
että mahdollisimman monet niin oman kuin naapuriyhdistystenkin jäsenet osallistuisivat, ja alussa näin tapahtuikin. Vaunuissa
oli pyörät, niitä vedettiin viikonloppuisin paikasta toiseen ja mietittiin, minne olisi hauska mennä, kuten jo tämän kirjoituksen alussa totesin.
Caravan Show
Kiinnostus treffejä kohtaan on viime aikoina huomattavasti vähentynyt, mikä monien yhdistysten vastuuhenkilöille on melkoinen ongelma.
Monet suuretkin tapahtumat ovat kokonaan hävinneet, esimerkkinä vaikkapa Järvenpäässä pidetyt ”Porsastelut” jotka parhaimmillaan keräsivät
pitkälti toistatuhatta vaunukuntaa. Meillä Turussa on 1990-luvulta lähtien ollut onnellinen tilanne sikäli, että yhdistys on järjestänyt
treffit ”Caravan Show” -messujen yhteydessä Messukeskuksessa. Vaatimattomasta alusta – 18.-21. lokakuuta 1990 pidetyille Matkailupäiville
osallistui vain noin parisataa vaunukuntaa – on näistä treffeistä tullut merkittävä tapahtuma karavaanareiden kannalta varsinkin sen jälkeen,
kun ajankohdaksi vakiintui huhtikuun alku. Onhan Caravan Show ainutlaatuinen tilaisuus tutustua alan uusimpaan tarjontaan ja samalla vaikkapa
suunnitella kesän matkoja. Tämän vuosikymmenen aikana ovat Caravan Show-tapahtuman taustavoimat vakiintuneet; SF-Caravan on tehnyt Messukeskuksen
kanssa sopimuksen järjestämisestä, päätoimikunnassa ovat mukana olleet Messukeskuksen, SF-Caravanin ja Turun yhdistyksen (mm. Pentti Groth, Olavi
Laaksola, Jari Osa) edustajat ja yhdistyksessä on järjestelyistä vastannut erillinen Caravan Show -toimikunta. Kävijämäärät liikkuivat parhaimmillaan
1.300 vaunukunnan paikkeilla, mikä silloin teki Caravan Show-tapahtumasta Suomen suurimman karavaanikokoontumisen. Ohjelmassa on viime vuosina
ollut mm. liiton eri kerhojen vuosikokouksia, Caravan-koiran valintaa, Vuoden leirintäalueen julkistamista ja erilaisia messuihin oleellisesti
muutenkin liittyviä ohjelmanumeroita.
Kun Caravan Show 2000-luvun alussa siirrettiin pidettäväksi tammikuussa, toteutui luonnollisesti aikaisemmin esittämäni oletus siitä.
että samanlaista määrää treffivieraita ei enää paikalle tulisi saapumaan. Ymmärrän kyllä matkailuajoneuvokauppiaiden (onpa suomenkielessä pitkiä
yhdyssanoja) kannan, jonka mukaan huhtikuu on myynnin näkökulmasta liian myöhään. Meillä kun vain harvalla on varaa pitää varastossaan
riittävää määrää valmiita tuotteita, kaupat tehdään yleensä yksittäin, uudet vuosimallit tulevat jo syksyllä, mikä taas muuten on hankala
vuodenaika tämänlaatuisten kauppojen tekemiseen.
Oli miten oli; tähänastiset Caravan Show-tapahtumat ovat olleet onnistuneita, jos kohta aina löytyy sellaisia vieraita, joille mikään ei
kelpaa, kuten sivusta seuranneenakin olen saanut havaita. Itsestään selvistä asioista tehdään suuria katastrofeja, kun kaikki ei mennyt
aivan niinkuin oli kuviteltu, ja ymmärtämystä järjestäjien tekemää valtavaa työmäärää kohtaan ei aina tahdo löytyä. Ei, vaikka olisi itsekin
joskus ollut vastaavanlaisissa tehtävissä. Turun PM-päivien (joista toisaalla kirjoitin enemmänkin) tiimoilta muistan vieläkin yhtä ja toista,
jota silloin oli aika vaikea tajuta. Eihän Messukeskuksen pysäköintialue ole mikään kolmen tähden leirintäalue, jolla olisi vastaavat palvelut.
Kesällä voinee toki jonkinlaisia toivomuksia esittää, mutta huhtikuussa – jolloin lumetkaan eivät aina ole ehtineet kokonaan sulaa – olivat
olosuhteet toiset, tammikuusta nyt puhumattakaan.
Pimeät pullot ja ambulanssi Viroon
Alkuvuodesta 1992 yhdistys käynnisti ”Ambulanssi Tallinnaan” -projektin, jonka tavoitteena oli hankkia käytetty ambulanssi,
kunnostaa se tehoyksiköksi kaikin mahdollisin varustein sekä lahjoittaa se Tallinnan Kliiniselle Lastensairaalalle. Yhdistys
aloitti n.s. ”pimeiden pullojen” (vanhoja mustaksi maalattuja tyhjiä samppanjapulloja) tehomyynnin ja hankki lahjoituksia eri puolilla.
Projektin toteutti kuusihenkinen ryhmä, johon kuuluivat Pentti Groth, Soili Huhta, Bror Gussander, Tero Laaksonen, Jari Osa ja Mikko Beilinson.
Seuraavassa lainaus yhdistyksen sihteerin Soili Huhdan selostuksesta vuoden 1992 vuosikertomuksessa:
Ambulanssi luovutettiin sairaalan ylilääkäri Merike Martinsonille Turun Messukeskuksessa 11.4.1992 * järjestetyssä luovutustilaisuudessa.
Sitä oli Turussa vastaanottamassa ylilääkäri Martinsonin lisäksi auton tuleva kuljettaja Rain Ivask, joka sai Turussa käytännön opastusta
auton huollossa ja käytössä. Sairaalalla ei ennen ole ollut käytössään vastaavanlaista ambulanssia, joten asiantuntijoiden antama käyttökoulutus
oli välttämätöntä. Ambulanssin lisäksi lahjoitukseen sisältyi sairaallalaittgeita ja suuri määrä sairaalatarvikkeita sekä lääkkeitä, jotka oli
pakattu kuljetusata varten erikseen isoon pakettiautoon.
Ambulanssi ja pakettiauto kuljetettiin viroon Tallink-laivalla 13.4.1992. Molempia autoja kuljetti Tallinnaan saakka suomalainen kuljettaja
(Pentti Groth ja Mikko Beilinson). Näin haluttiin varmistua siitä, että sekä ambulanssi, sairaalalalitteet ja -tarvikkeet sekä lääkkeet
saadaan ehjinä ja kokonaisuudessaan perille sairaalaan. Matka sujui hyvin, Pentti Groth ja Mikko Beilinson palasivat takaisin Tallinnasta
mukanaan Viron terveysministerin kiitokseksi lahjoittama taulu. Projekti sai Suomessa ja Virossa osakseen paljon julkisuutta sekä lehdistössä,
radiossa että televisiossa.
Syksyllä 1992 alkoi ”Ambulanssi Tallinnaan” -projektin toinen vaihe, jonka tarkoituksena on hankkia Tallinnan Kliiniselle Lastensairaalalle
uudempi ambulanssi, johon aikaisemmin lahjoitetusta ambulanssista siirretään kaikki laitteet. Vanha ambulanssi jäisi tällöin sairaalalle
kuljetusautoksi. Projekti toteutetaan yhteistyössä SF-Caravan r.y.n ja sen kaikkien jäsenyhdistysten kanssa. Ambulanssi tullaan luovuttamaan
sairaalalle 30. PM-päivillä Turussa heinäkuussa 1993.
Äitienpäivänä 1994 vietettiin Tallinnan lastensairaalassa suurkeittiön avajaisia. Projektiin olivat ottaneet osaa myös ruotsalaiset
ja saksalaiset Viron ystävät. Turun yhdistystä edustivat tapahtumassa Soili Huhta ja Mervi Mattila.
”Ambulanssi Tallinnaan”-projektin toteuttamisesta vastannut aikaisemmin mainittu työryhmä ja sen tekemä työ eri vaiheineen
katsottiin sittemmin SF-Caravanin korkeimman kiitoksen arvoiseksi. Vuoden karavaanariksi ei koskaan aikaisemmin oltu nimetty
kuin yksi henkilö. Liittohallituksen työvaliokunta, jossa itsekin olin tuolloin mukana, tutki tarkoin sääntöjä, jotka kiertopalkinnon
lahjoittajan Unto Vuolan aikana oli laadittu, neuvotteluja käytiin Vuolan perikunnan kanssa, ja lopputuloksena oli, että näille kuudelle
aktiiviselle karavaanarille myönnettiin ”Vuoden karavaanari” -arvonimi Lahdessa pidetyillä liiton 35-vuotisjuhlilla 28.5.1994.
Yhdistystoimintaa eri muodoissa
Alussa mainittu 15-vuotisjuhla Tarvasjoella sai luonnollisesti jatkoa sopivin välein, ja pitopaikkakin parani. Viisi vuotta myöhemmin
vietettiin 20-vuotisjuhlaa Ruissalossa 26.-28.5.1989 ja taas viiden vuoden kuluttua eli 10.12.6.1994 oli aika juhlia neljännesvuosisataista
toimintaa Ruissalon kansanpuistossa, josta viime vuosina on tullut yhdistyksen treffien ja muitten merkittävien kokoontumisten pääpaikka,
mihin se erinomaisen hyvin sopiikin. 25-vuotisjuhlia suosi kaunis sää, paikalla oli 140 vaunukuntaa ja parhaiten on mieleeni jäänyt tanssisalissa
järjestetty ruokatarjoilu, josta muitten yhdistysten edustajat puhuivat vielä vuosia jälkeenpäin vertaillessaan Turun juhlaa muihin vastaaviin.
Kansanpuiston sopivuus treffien pitopaikaksi on korostunut erityisesti silloin, kun mukana järjestelyissä on ollut SF-Caravanin VOP-kerho.
Niille lukijoille, joille kirjainsarja VOP ei sano mitään, voin kertoa, että se on lyhennys sanoista ”Vaunussa On Pyörät” (eikä esimerkiksi
englannin sanoista Very Odd Person eli Perin Omituinen Henkilö). Kerhon perusti liiton 20-vuotisjuhlien yhteydessä Maisansalossa 25.-27.5.1984
silloinen Ulkomaanmatkailutoimikunta (Raimo Akkola, Seppo Sunila, Osmo Lehtoalho ja Kari Hirvonen) ja tarkoituksena oli yksinkertaisesti saada
aikaan nopeampi tapa tiedottaa ulkomaille matkaaville karavaanareille kaikista mahdollisista toimikunnan tietoon tulleista matkailuun liittyvistä
asioista; kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Caravan-lehti, johon toimikunta toki jatkuvasti laati erilaisia artikkeleita ja kirjoituksia,
oli tiiedottamisen kannalta aivan liian hidas. Sittemmin, liiton organisaatiouudistuksen yhteydessä on kerhosta tullut erillinen yksikkö
omine puheenjohtajineen ja johtoryhmineen. Ulkomaanmatkailutoimikunta puolestaan yhdistettiin kotimaanmatkailutoimikunnan kanssa pelkäksi
matkailutoimikunnaksi, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli kyllä erehdys, varsinkin kun koko toimikunta sittemmin lakkautettiin kokonaan.
Lieneekö niin, että matkailu katsotaan karavaanitoiminnassa nykyään niin vähäarvoiseksi tekijäksi, että sen pystyy – lähinnä ulkomaanmatkailun
osalta – hoitamaan pelkkä asiamies? Minusta, monikymmenvuotisena auto- ja karavaanimatkailijana, ei asia sentään ole ihan näin yksinkertaisesti
ratkaistavissa.
Ensimmäisen kerran järjestettiin VOP-treffit yhdessä Turun yhdistyksen kanssa 22.-24.9.1995, enkä kyllä vieläkään ole unohtanut sitä suurta
ihastusta. mitä niin Siljan kuin Vikinginkin jättiläismäiset autolautat saivat aikaan lipuessaan hiljaa eteenpäin Kansanpuiston ahtaassa salmessa.
Monen ensi kertaa mukana olleen mielestä tuo iltainen ohiajo oli koko tapahtuman huippukohta, varsinkin kun laivat vielä antoivat äänimerkin
ollessaan juuri rannalle pysäköityjen vaunujen ja autojen kohdalla. Osoituksena siitä, että ulkomaanmatkailu edelleen kiinnostaa suomalaisia
karavaanareita oli osanottajamäärä eli 325 vaunukuntaa, luku mihin nykyisin varsin harvat treffit enää yltävät. Seuraavan kerran järjestettiin
VOP-treffi 18.-20.9.1998 ja huomattavan suositusta tapahtumasta oli tälläkin kertaa kysymys.
Viime vuosina on eri yhteistoiminta-alueiden puitteissa järjestetty myös yhteisiä tapahtumia, ja varsin usein on aiheena ollut eri
tarkoituksiin suuntautunut hyväntekeväisyys. Turun YT-alueella samaa yritettiin elokuussa 1996. Viikonvaihteessa 16.-18.8. oli oma yhdistyksemme
päävastuussa Ruissalon leirintäalueella järjestetystä yhdistetystä Hyväntekeväisyys – Vesifestaritreffistä, jossa mukana toki oli, ainakin
periaatteessa, koko YT-alue. Huolimatta ennakkoon ajatellen varsin mielenkiintoisesta ohjelmasta, ei osanottajamäärä noussut lähellekään
sitä mitä odotettiin, lieneekö sitten kyse ollut periaatteessa vähäisestä mielenkiinnosta koko ideaa kohtaan tai sitten asian uutuudesta,
paha sanoa. Tilaisuuden tuotto luovutettiin myöhemmin lyhentämättömänä Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten reumaosastolle.
Toimikuntia tarvitaan
Mitään ei tulisi erilaisista toiminnoista, ellei yhdistyksessä olisi aktiivisia jäseniä, jotka uhraavat vapaa-aikansa kiinnostavina
pitämiensä asioiden hoitoon. Pelkkä johtokunta ei vielä tee yhdistyksestä kovinkaan aktiivista; suuren osa varsinaisesta työstä tekevät
tällaiset yhdistysaktiivit. Kaikissa SF-Caravanin 65 jäsenyhdistyksissä tällaiset aktivistit ovat yleensä jäseninä erilaisissa ”toimikunnissa”,
jotka on valittu hoitamaan määrättyjä tehtäviä. Kuten yhdistykset, myös toimikunnat saattavat olla hyvinkin erilaisia.
Turun yhdistyksen toimikunnat ovat jo pitkään olleet suurin piirtein samat, eli töiden tekeminen on saanut vakiintuneet muotonsa.
Onnellisena seikkana voidaan pitää sitä, että vaikka toimikuntien puheenjohtajien samoinkuin jäsentenkin valinta on joskus ollut ns.s
kiven takana, ovat valitut henkilöt sitten yleensä osoittautuneet varsin aktiivisiksi eli täyttäneet tehtävänsä odotetulla tavalla.
Toimikuntien nimet ja osin tehtävätkin ovat vuosien varrella olleet monien muutosten alaisia. Niinpä vuoden 1985 toimintakertomuksessa
kerrotaan, mitä seuraavat toimikunnat ovat mainittuna vuonna saaneet aikaan: Alfa- ja tekninen toimikunta, Karavan Naiset, Matkailutoimikunta,
Nuhjalatoimikunta, Leiritoimikunta ja Ohjelmatoimikunta. Kymmenen vuotta myöhemmin ovat toimikunniksi vakiintuneet Caravan-Show -toimikunta,
Kesäniemi-toimikunta, Leiritoimikunta, Naistoimikunta, Turvatoimikunta ja Urheilutoimikunta. Nimitykset kertovat periaatteessa, mitä niiden
tehtäviin kuuluu. Kaksi ensimmäistä lienevät itsestään selviä, leiritoimikunta on mukana kaikissa treffijärjestelyissä samoinkuin naistoimikuntakin,
joka muuten myös järjestää erilaisia retkiä ja juhlia; mainittakoon tässä aikaisempina vuosina suurta suosiota saavuttaneet ”Helmikuun Hilpeät Hipat”
ja teatterimatkat. Turvatoimikuntaan on yhdistetty aikaisemmat ajotaito- ja tekniset toimikunnat; nimitys on seurausta SF-Caravanin piirissä
tapahtuneesta kehityksestä – nykyisinhän liitossa on vain kaksi toimikuntaa eli leirintä- ja turvatoimikunnat. Näitten toimikuntien lisäksi
on yhdistystoiminnassa mukana muutamia n.s. asiamiehiä, joiden tarve ja nimitykset ovat samoin vaihdelleet vuosien mittaan; tänään sellaisia
ovat matkailu-, turva- ja nuorisoasiamies.
Vuosien mittaan ovat toimikuntien vetäjinä/puheenjohtajina sekä jäseninä toimineet useat aktiiviset karavaanarit, kuten jo totesin.
Aikaisemmin olen seurannut melko yksityiskohtaisesti, myös nimiä mainiten, esimerkiksi Kesäniemi-toimikunnan työtä, syynä oli lähinnä se,
että kyseessä on mielestäni ollut eräs yhdistyksen näyttävimmistä aikaansaannoksista. Koska tämän kirjoituksen tarkoituksena ei kuitenkaan
ole olla mikään yksityiskohtainen historiikki olen tarkoituksella jättänyt useimmat nimiluettelot pois. Halukkaat löytävät esimerkiksi eri
toimikuntien vetäjät ja asiamiehet paitsi yhdistyksen vuosikertomuksista joita säilytetään kerhohuoneistossa (ja joita olen käyttänyt
pääasiallisena kirjallisena lähteenä tätä kirjoitusta laatiessani), myös yhdistyksen oman lehden, Turun Caravan-Postin sivuilta.
Tämä ratkaisuni ei millään tavoin heikennä sitä tosiasiaa, että kaikkien yhdistyksessä viimeisten viidentoista vuoden aikana vaikuttaneiden
toimikuntien niin vetäjät kuin jäsenetkin ovat tehneet pääosin erinomaista työtä, minkä ansiosta Turun yhdistys edelleenkin kuuluu
SF-Caravanin aktiivisimpiin.
Oma lehti
Turun yhdistys on alusta saakka ollut mukana Turun YT-alueen lehden eli Vankkuri-Viestin toimittamisessa.omalla palstallaan.
Lehden päätoimittaja Hannu Raitis on aktiivisena karavaanarimatkailijana tehnyt hyvää työtä mikä on monessa eri yhteydessä todettu.
90-luvun alkupuolella alkoi kuitenkin tuntua siltä, että Vankkuri-Viesti ei ehkä sittenkään ole kaikin osin riittävä media yhdistyksen
monimuotoista toimintaa esittelemään. Asiasta keskusteltiin useaan otteeseen johtokunnassa, vertailtiin eri yhdistysten omia jäsenlehtiä,
ja tultiin siihen tulokseen, että Turullakin on syytä saada aikaan oma sellainen. Näin syntyi Turun Caravan-Posti, jonka ensimmäinen numero
ilmestyi vuoden 1995 alussa. Ensimmäisenä päätoimittajana oli Bror Gussander, ja kun hän luopui tehtävästä otti yhdistyksen puheenjohtaja
Pentti Groth vastatakseen lehdestä. Turun Caravan-Posti ilmestyy neljästi vuodessa ja ainakin tähän asti se on pystynyt säilyttämään
kiinnostavuutensa; sallittaneen todeta, että itse luen sen jokseenkin kannesta kanteen joka kerta, mikä ei kaikkien minulle tulevien
karavaanilehtien suhteen ole niinkään itsestään selvää.
Lopuksi
voin vain todeta, että on ollut ilo olla eri tavoin mukana SF-Caravan Turku r.y.n toiminnassa kuluneitten karavaanivuosien aikana,
mitkä vaimoni Riitan ja omalta osaltani alkoivat tarkalleen sanoen tiistaina 29. päivänä huhtikuuta 1980 klo 15.30, jolloin haimme
ensimmäisen vaunumme, rekisterinumero PTB 439, Ruissalontieltä, missä näitä Solifer-merkkisiä vaunuja siihen aikaan myytiin.
Silloin emme vielä tienneet, mitä kaikkea tulevaisuus toisi tullessaan meille molemmille karavaaniharrastuksenkin puitteissa.
Miettiessäni sitten, miten sitten parhaiten lopettaisin tämän varsin monivivahteisen eikä vähimmässäkään määrin tyhjentävän
kertomuksen Turun yhdistyksen vaiheista ja omista kokemuksistani viimeisten vuosien ajalta, tulin siihen tulokseen, että vanha
ja jo perin kulunut sitaatti taitaa olla tässä tuttuudestaan huolimatta silti ihan paikallaan, eli ”En päivääkään vaihtaisi pois”.